040 5959 782 carita@65.108.195.51

Taikaa vai turvaa?

Jatkan pitkästä aikaa blogin päivittämistä lempiaiheellani: turvallisuuden merkitys hoitotyössä. 

Riittävän turvallisen hoitotilanteen luomalla voi saada ”ihmeitä” aikaan. Ihmeeltä ja jopa jollain tapaa selittämättömältä se voikin hoidettavan kokemuksena tuntua, kun erilaisia tunteita alkaa hieronnan aikana nousta esiin. Sellaisia, jotka ovat joutuneet pitkään jatkuneen stressin vuoksi sivuuttaa, jotta jaksaa ”pysyä kasassa” pakollisten asioiden hoitamista varten.

Hyvin tyypillinen tilanne voi olla, kun asiakas tulee kipeiden hartijoiden ja selän vuoksi vastaanotollen, ja pohdimme alkukartoituksen aikana erilaisia vaihtoehtoja kivun syille, kuten stressiä, asiakkaalla ei välttämättä tule mitään erityistä stressin aihetta mieleen.

Vielä tässä vaiheessa olen asiakkaalleni vieras ihminen ja henkilökohtaiset kysymyksetkin saattavat vähän ärsyttää tai tuntua epäoleellisilta. 

Hieronnan aikana keho ja mieli alkavat rauhoittua. Usein mainitsemani kosketuksellinen dialogisuus pääsee vauhtiin, kun ”luen” hieronnan aikana asiakkaani kehollisia reaktioita/viestejä ja vastaan niihin säätämällä otettani ja hengitystäni. Viestitän kosketukseni kautta, että minä kuulen ja näen sinut – haluan, että sinun on hyvä olla: olen täällä sinua varten.

Olen turvassa

Nyt asiakkaan on riittävän turvallista laskeutua luomieni olosuhteiden kannateltavaksi. Hermosto laskee vireystasoaan turvallisuuden tilaan. Hengitys rauhoittuu, maha saattaa alkaa kurnia, verenpaine laskee, alkaa väsyttää.

Yhtäkkiä mieleen alkaakin tulla kaikenlaisia asioita, joista onkin jo pidempään ollut huolta ja stressiä. Muistuu mieleen, että olo on päivän aikana niin ahdistunut, että hartiat ovat tämän tästä korvissa. 

Monesti on käynyt niin, että käsitellesäni asiakkaan niskaa, kallonpohjaa ja kaulaa, saattaa esiin nousta odottamattomasti ”kuin tyhjästä” yllättäviä ja vaikeitakin tunteita.  Tämä voi olla asiakkaalle hämmentävää. Se on kuitenkin turvan lahja. 

Siinä on jotain hyvin voimallista, että annamme niin herkän osan itseämme (kuten pään ja niskan alue on) vieraalle ihmiselle kannateltavaksi. Tämä yhdistettynä turvalliseen hoitotilanteeseen, voi käsillä olla todella voimallinen kokemus. Turva avaa tilan käsitellä jumiin jääneitä tunteita. Hoitajan tehtävä on tässä tilanteessa toimia niiden todistajana, ja antaa niille lupa olla olemassa tässä hetkessä.

Olen tässä kanssasi

Ei ole myöskään väärin hoitajana liikuttua, sillä kokemus on voimallinen, niin hoidettavalle kuin hoitajallekin. Aidosti turvallinen tilanne antaa tilaa yhteiselle kokemukselle ja siinä on hoidon parantava ydin!

Ihmiselle, joka on pitkään ollut kehollisessa turvattomuuden tilassa (eli stressitilassa) tämä vapautuminen voi tuntua jopa selittämättömältä, taianomaiselta – ja se on ihan ok. On mahtavaa, että voi tarjota niin voimaannuttavan kokemuksen. Taikaa tässä ei kuitenkaan käytetä. Tämä on mitä mainioin asia, sillä se tarkoittaa sitä, että tälläisen turvallisuuteen perustuvan tilanteen voi opetella luomaan. 

Turva on taito, ei taika.

Carita Kanteleinen

Palvelen manuaaliterapeuttisin ja terapeuttisen harjoittelun keinoin mm. erilaisissa tuki- ja liikuntaelin pulmissa, purentaelimistön kipu-ja toimintahäiriöissä sekä raskaana olevia ja synnyttäneitä äitejä. Omaan kokemusta myös eliittitason urheilijoiden kanssa työskentelystä. Minulla on asiantuntemusta emotionaalisen traumatisoitumisen ilmiöistä ja erityistä kykyä kohdata ihmisiä, joilla on vaikeita elämänkokemuksia, pitkittynyt kuormitustila ja/tai kroonistunut kiputila. Työotteeni kehoterapeuttina on lyhytterapeuttinen,  voimavaralähtöinen ja kokemusta korostava.

Aiheeseen liittyviä julkaisuja

Mitä on tDCS tasavirtastimulaatiohoito?

Mitä on tDCS tasavirtastimulaatiohoito?

Transkraniaalinen tasavirtastimulaatio (tDCS) on maailmalla laajasti tutkittu ja käytetty hoitomuoto, jonka teho on vahvinta masennuksen hoidossa. Suomessa hoito on vielä uutta, mutta sen käyttö yleistyy yksityisellä terveydenhuollolla. Blogissa kerron, miten tDCS-hoito toteutetaan, mitä tutkimusnäyttö sen tehosta kertoo sekä millainen tilanne Suomessa tällä hetkellä on.

lue lisää
Terapeuttinen harjoittelu

Terapeuttinen harjoittelu

Terapeuttisella harjoittelulla tarkoitetaan aktiivisten ja toiminnallisten menetelmien käyttöä potilaan toimintakyvyn ja toimintarajoitteiden kaikilla osa-alueilla vaikuttamalla asiakkaan fyysisiin ominaisuuksiin ja kipuun sekä aktivoimalla hänen tietoista suhdettaan kuntoutumiseen (Käypähoito). Eli yksinkertaistettuna: yksilöllisesti suunniteltua ja ohjattua kuntouttavaa liike- ja voimaharjoittelua, jonka tavoitteena on kasvattaa kuntoutettavan toiminnallista kapasiteettia ja vähentää mahdollisia oireita, kuten kipua ja/tai liikerajoitetta. Terapeuttinen harjoittelu saattaa olla sinulle entuudestaan tuttua, mikäli olet käynyt esim. fysioterapeutin vastaanotolla.

lue lisää
Miten kylmä vesi auttoi minua – kokemustarina

Miten kylmä vesi auttoi minua – kokemustarina

Ne muutamat sekunnit joina en voinut ajatella mennyttä ja pelätä tulevaa olin läsnä tässä hetkessä. Mikään muu ei ollut totta kuin se että seisoin jääkylmässä vedessä ja jalkojani nipisteli. Siinä hetkessä kaikki oli hyvin. Mennyttä ei enää ollut. Tuleva oli arvoitus. Oli vain minä, kylmä vesi, hetkestä noussut yllättävä ilo.

lue lisää

Palvelut

Klassinen hieronta
Urheiluhieronta
TMD Purentalihashieronta
Raskausajan hieronta
Postpartum -hieronta
Kuntoutusharjoitteiden ohjaus
Terapeuttinen keskusteluapu
tDCS -hoito masennukseen ja kipuun

Käyntiosoite:

Ihantolantie 2, 01900 Nurmijärvi
Klikkaa reitti!

Yhteystiedot:

040 5959 782
carita@65.108.195.51

#ihantalo 🤍